keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Tamperelainen kuntavaaliehdokas Seppo Lehto esittäytyy tamperelaisen mustan ja valkoisen huumorin keinoin olkaa hyvä ja pankaa purren kuin mustaamakkaraa ilman puolukkahilloa ja maitoa




Kuntavaaliehdokas Tampere 
oma lista Seppo Lehto esittäytyy tamperelaisen mustan ja valkoisen huumorin keinoin olkaa hyvä ja pankaa purren kuin mustaamakkaraa ilman puolukkahilloa ja maitoa

Pelkkä huuhaa, punikki-Tampereen väitetty infra ei takaa taloudellista ja henkistä vetovoimaa Stalinismin valheita kylvävän "Lenin museon" NKVD-keinoin ja tavalla Tampere ei vie toistaiseksi rohkeasti eteenpäin useita merkittäviä rakennushankkeita, joilla olisi suuri merkitys kaupungin kilpailukyvyn ja vetovoiman kannalta.

Eräs esimerkki olisi vaatia suoraa lentoyhteyttä miehitettyyn Viipuriimme, Sortavalaan ja Petsamoon ilman passia. Suurten "infrahankkeiden" hallitessa tamperelaista vetovoimakeskustelua, jossa esimerkkejä haetaan usein vuosikymmenten takaisista rakennushankkeista (muistellaan pekka paavolan pomo-aikojen Noppa-lahjusskandaaleja, Tampereen sitoutumattomien perustajan voima-aikoja), on kuitenkin on hyvä muistaa, että rakennettu ympäristö on vain yksi kaupungin kilpailukyky- ja vetovoimatekijöistä.

Kestävää kaupunkiliikennettä, liikenneinfraa ja muuta rakennettua ympäristöä on kehitettävä järjellä, ei yltiöpäisesti rohkeutta hokien. Kaupunkimme popula / väestömäärä on sen verran pieni että ei tällä pikkyläporukalla vielä loisteta kansainvälisessä kaupunkien välisessä kilpailussa. Kilpailutekijönämme voi olla todellinen osaaminen ( ei vain väitetty), oikeilla palveluilla, mustanmakkaran lutkutusta ja pureskelua pontevammalla, omaleimaisella ja koiran häntää ylevämmällä korkeatasoisella kulttuurilla, alkuperäisiä arvojamme suvaitsevaisella ja monimuotoisella kaupungin toimintakulttuurilla ja asenneilmastolla, yritysmyönteisyydellä ja kaupunkiympäristön viihtyisyydellä, mihin ei välttämättä kuulu taikamattokulttuuri ja "tuhannen ja yhden yön"  tai nigerialaiskirjetason satuihin uskominen.

Tampereen on hyvä sijoittaa, (vältämme panostaa-verbiä vuoden 1918 muistoa kunnioittaen) näihin pehmeisiin ns. "infratekijöihin" tiiviissä yhteistyössä yritysten, yliopistojen ja kaupunkilaisten kanssa. Rohkealla, kokeilevalla ja avoimella otteella kaupungin kehittämistoiminta ja hankkeet voivat laukaista liikkeelle aivan uusia kansainvälisen tason vetovoimatekijöitä Tampereella – yrityksiä, innovaatioita, julkisia tiloja.

Kaupungin tehtävänä ( kyseessä ei ole mikään näytelmä "roolina") on luoda edellytyksiä kaupunki-uudenkeksimisen tai Tampere tamperelaisille syntymiselle – olipa kyse näyttävistä rakennuksista tai uusista palvelumalleista. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi uudenlaisten yhteistyö- ja rahoitusmallien kehittämistä yksityisen sektorin, naapurikuntien ja myös kansainvälisten kumppaneiden kanssa. Vetovoimatekijätason mittavien rakennushankkeiden osalta Keskusareena ja Tampereen Kansi -projekti on hyvä esimerkki kaupungin uudesta mahdollistajan roolista.

 Tampereella pitää vaalia tamperelaista tekemisen hurlumhei-perinnettä ja olla tietoinen kaupungin kehittymisestä ja viime vuosikymmeninä aikaansaaduista hölmöilyistäkin esim. tenniskenttien, katujen edestakaisin repimisen ja turhien pakolaiskiintiöiden vastaanottamisen osalta. Kaupungin rooli ja tämän päivän kaupunkipolitiikan haasteet, mahdollisuudet ja painopisteet ovat kuitenkin erilaisia kuin 1800- ja 1900-luvuilla. Enää ei ole "vossika" levittämässä hevosenpaskaa nupukiville kuten vielä 1970-luvulla.

TAMPEREESTA AVOIMEMPI JA TURVALLISEMPI KAUPUNKI MEILLE SUOMALAISILLE

Valkoinen hetero, 4 lapsen isä, isoisä, ikä 50 vuotta, Seppo Lehto tamperelainen kuntavaaliehdokas lokakuun 2012 kuntavaaleissa. Olen käytettävissä kuin mäntä moottorissa Tampereen kaupunginvaltuustoon, toimimaan avoimemman, vetovoimaisemman ja kansainvälisemmän Tampereen puolesta kuten 1930-luvulla, jolloin liputimme Hämeenkadun sillallakin hakaristilipuin, eikä vain Tampereen kaupunginperustamiskirjaan kirjattuihin kultaisiin hakaristeihin tyytyen.  
Suur-Suomen Itämeri-operaatioiden johtajana olen ollut vuodesta 1994 lähtien aktiivisesti mukana Tampereen tunnetuksi tekemisessä ja kehittämisessä, erittäin tiiviissä yhteistyössä ulkoministeriön, Supon, KRP:n ja Tampereen kaupungin ja sen keskeisimpien, jopa punikkisidosryhmien kanssa. Näiltä sivuillta löydät vaaliohjelmaotoksiani, näiden ajatusten sytykkeiden perusteella laitetaan ns. haisemaan eli rakennetaan entistä avoimempaa suursuomalaista Tamperetta. 





Ota yhteyttä ja ota osaa keskusteluun näiden sivujen kautta. Tästä se lähtee kuin rukkanen enon lapasesta ;) 

------------------------------------------------------------------------------------------------------------

  http://finnish-defendor.blogspot.com 

-------------------------------------------------------------------------------------------- 

------------------------------------------------------------

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti